sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Melkein valmiita töitä & Ballerina beauty

Hei!

Kevät aurinko paistaa ja pihalla on lammikoita. Peruskouluakin on jäljellä enää alle kaksi kuukautta! Viime viikkoina olen koittanut ahkeroida keskeneräisiä projekteja eteenpäin. Lisäksi olen pistellyt muutamaa salaista juttua, joista en tietenkään vielä voi mitään sen enempää kertoa! :) Sen sijaan näytän teille kuvan Valkoisen tiikerin ja Gorjuss-tytön edistymisestä.


Gorjuss on aika pitkällä, vielä vähän sinistä tuohon jalkojen juureen, sekä kirja ja sakset, joita on tarvittu noiden ukkeleiden leikkaamiseen! Erivärisiä jälkipistoja työssä on paljon ja vasta kun ne on tehty mallista saa selkeän kuvan. Tämän haluaisin kyllä nopeasti valmiiksi ja seinälle!



Valkoista tiikeriä olen pistellyt kauan, se on ollut tosi työläs. Jonkin verran on vielä kesken, mutta sen valmistumisesta ei ole epäilystäkään! :) Tykkään mallista edelleen kovasti, enkä malta odottaa että saan sen kehyksiin. Jälkipistoja on vähän, vain korvakarvat ja viikset, jotka tosin vielä puuttuvat.


Ja sitten vielä tämä ihanuus! Ballerina Beauty on ihana malli, jota olen ihaillut jo pitkään ja kun löysin sen alennuksesta oli ostopäätös sinetöity. Malli on 36 x 36 cm pitkä ja  leveä, eli hommaa riittää. Ei ainakaan ole tekemisen puutetta! Teen tätä vaikka seuraavat 50 vuotta, mutta ensin tahdon saada kiirellisempiä projekteja valmiiksi! :)

Hyvää viikon alkua toivottaa Kristiina.

6 kommenttia:

  1. Mahtavasti ovat edistyneet molemmat työsi. Tuosta balleriinasta tulee huippuhieno! Se on paljon työläämmän näköinen mitä se sitten oikeasti ei ole =D

    VastaaPoista
  2. Gorjuss-työsi on tosi söpö ja tiikeristä tulee upea!

    VastaaPoista
  3. Upeita töitä sinulla tekeillä.
    Meillä lasketaan päiviä peruskoulun pätäyymiseen, olisiko niitä viitisenkymmentä nyt jäljellä :). Tyttäreni on siis samanaikäinen kuin sinä, mutta hänestä en ole saanut kässäkaveria :)

    VastaaPoista
  4. Wau, hyvällä mallilla on sun Gorjuss ja valkoinen tiikeri! Mielettömän upea malli tuo ballerina, Virpi sen pistelikin joskus.

    VastaaPoista
  5. No vihdoin tulin tännekin poikkeamaan :).
    Gorjukset on kivoja - mulla taitaa olla tuo sama malli jossain, ihan aloittamattomana vielä...
    Valkoisen tiikerin valmistumista odotan todella kiinnostuneena, se on hirrrrmuisen kaunis!

    VastaaPoista
  6. Upeita töitä jälleen! Ja kyl sä sen ballerinankin kesytät.

    VastaaPoista